< Takaisin

V.L Toteemi

Virtuaalihevonen - A sim-game horse

Nimi V.L Toteemi Painotus yleisratsastus
Lempinimi Eemil Koulutustaso vaativa B, 100cm
Rotu, sukupuoli suomenpienhevonen, ori Säkä, väri 147cm, punarautias
Syntynyt 22.04.2010, 3v 17.07.2010 Omistaja Petri
Rekisterinumero VH11-018-0570 Kasvattaja Valhallan talli

SV-I pisteillä: rakenne 6,2, suku 10, käytöskoe 7,8 + 8,5 = 32,5p
KTK-I pisteillä: 20 + 20 + 21 + 20 = 81p
VIR MVA Ch myönnetty 03/11
SLA-I pisteillä: 18 + 23 + 20 + 20 + 20 = 101p

YLA2 pisteillä: 36 + 36 + 24 + 35 = 131p

Luonne

V.L Toteemi on pienessä tallissamme kuin kukko tunkiolla, vaikka kooltaan häviääkin tallin korskeimmille oreille. Sisukkuutta ja kovapäisyyttä ei kuitenkaan tältäkään orilta puutu. Toisinaan Eemilin hoitajatkin saavat sen huomata, mutta yleensä ori toimii kuitenkin varsin mallikkaasti tuttujen ihmisten kanssa. Muita hevosia kohtaan ori on todella sosiaalinen. Ori pistää kyllä meteliksi jos yksikin "hänen" tammoistaan viedään näköpiiristä pois edes yhden ratsastuskerran ajaksi. Eemilinkin on hyvin vaikea irrottaa silmiään tarhakavereistaan, sillä esimerkiksi maastoretkelle lähteminen jo tuottaa ongelmia, sillä eihän ori voi noin vain laumalaisiaan hylätä.

Hoidettaessa Toteemi seisoo kiltisti paikoillaan, mutta orin päänseutu kannattaa kiertää kaukaa. Kaikenlainen näprääminen hampailla kuuluu Eemilin tapoihin, onneksi ei sentään näykkiminen ja potkiminen, mutta ikävästi ori kuitenkin kuolaa ja pureskelee paitoja ja kaikkea mihin turvallaan ylettää. Eemil yrittää napata suuhunsa todellakin aivan mitä vain, oli se sitten riimunaru tai hoitajan takin hihan kulma, ohikulkevan kissan häntä tai karsinan kulmalla roikkuva toppaloimi, kaikki kelpaa orille näprättäväksi. Itse harjaaminen sujuu ongelmitta ja Eemil seisoo rauhallisesti paikoillaan. Kavioiden nostaminen sujuu hieman vaikeasti ja kankeasti, mutta kun ne kerran ylös saadaan, niin siellä ne pysyvät. Peseminen on Eemilistä hieman kauheaa, varsinkin jos napulla vettä roiskitaan. Vesiletkulla peseminen sujuu jo paremmin, vaikka tällöinkin paikoillaan seisominen sujuu vaikeasti ja vesiletkua pitää tietenkin kammoksua ja kahistella.

Taluttaessa Eemilille laitetaan aina pidempiä matkoja käveltäessä ketju suuhun. Tämä on vain vanha tottunut tapa, kun orilla oli nuorena orina tapa taluttaessa hyppiä vähän miten sattui. Nykyään Eemil toisinaan haluaa vieläkin suuhunsa ketjun, ja jos ei ketjua taluttajalla kädessäänole, näprää ori riimunarua ketjun korvikkeena. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että muuten ori olisi aivan mahdoton taluttaa tai käsitelläs. Vaikka Eemil nykyään osaakin jo käyttäytyä, ei kohtalolla kannata ruveta leikkimään, vaan taluttaessa toiset hevoset kannattaa kierretään kaukaa, ja ihmisten ilmoilla liikkuessa suitset päässä ja raippa varmuuden vuoksi orin näköpiirin lähellä.

Tarhassa Eemil viihtyy, satoi taikka paistoi. Pieni kurakaan ei oria haittaa, ja Eemil saattaakin kevätsateiden aikaan nukkua mainiosti päiväunia mudassa ja heinätkin maistuvat paljon paremmalle kun ne levittää kuran sekaan. Tarhassa olisi hyvä olla orille aina jotain näprättävää, oli se sitten vanha traktorin rengas tai kaatunut puun, sillä tekemisenpuutteessa Eemilillä on tapana vanhaa lankkuaidasta paloja jyrsiä. Kesällä hyväluontoista oria voidaan toisinaan laitumelle viedä höyryjään päästelemään ja maailmaa katselemaan. Kesäaidun onkin Eemilille seitsemäs taivas, vaikka samaa ori voisikin sanoa pienestä hiekkatarhasta, missä olisi kuitenkin koko ajan tuoretta heinää tarjolla. Toisinaan tuntuu, että Eemil voisi syödä itsensä hengiltä laitumilla. Tässä onkin yksi syy, miksi ori pääsee laitumelle vain harvoin ja vasta kesäkuun lopulla, kun ahkerat pikkuvarsat emineen ovat popsineet parhaimmat heinänkorret jo suihinsa. Langoissa pysyminen ei Eemilille ole vaikeaa, kunhan langat vain ovat tarpeeksi korkealla ja aidanseipäät tukevasti maassa.

Ratsuna Eemil on hieman raskas ja kankea, mutta ehdottomasti rehellinen ja nöyrä suomenratsu. Oikeastaan orin liikkuminen muistuttaa hieman höyryjunaa, kerran kun se liikkelle lähtee, ei pysäyttämisestä lol enää aivan varmaa. Pitkät alkuverryttelyt kuuluvatkin ehdottomasti orin ratsastajan arkeen. Koulussa ori hurmaa tuomarit eritoten innokkuudellaan ja lennokkalla laukalla. Ravi on orille aina ollut hieman vaikea ja usein se yrittääkin aina nostaa laukan ja muutenkaan Eemilin ravissa on kovin pomppivaa istua. Esteillä ori on herkkä avuille ja noudattaa niitä parhaansa mukaan, kuten kouluratsastuksessakin, mutta tiukat mutkat eivät aivan ole orin bravuuria ja tuottavatkin usein ongelmia. Eemil ei ikinä kuitenkaan ole ollut mitenkään herkkä kielloille ja nöyränä ratsuna ori yrittää aina parastaan.


Sukulaiset

i. VIR MVA Ch Tilhimäen Roihahdus
sh-o. 157cm, prt
vaativa B, 90cm

KTK-III, SLA-II
ii. VIR MVA Ch Harlekiinin Realismi,
156cm, m
KTK-III
iii. Ch R.I Manteli
sh-o.
iie. VIR MVA Ch FNS Iki-Ihana
sh-t. 158cm, tprt KTK-III, KRJ I, YLA2
ie. Ch Meren Kikkastiina
sh-t. 155cm, rt
iei. VIR MVA Ch Kuisman Nappi
sh-o. 136cm, m KTK-III, YLA2, SLA-I
iee. VIR MVA Ch Tuikin Timantti
sh-t. tprn, 153cm YLA2
e. Raadelman Elviina
sh-t. 152cm, prt
helppo A, 100cm

SLA-II
ei. VIR MVA Ch Heinämäen Eiski
147sm, rt
YLA2, KTK-III, SLA-II
eii. Taikakuun Elvis
sph-o. 147cm, tprt
KRJ III, KTK-III, SLA-II
eie. Bellin Kasvotusten
sph-t. 147cm SLA-III
ee. VIR MVA Ch Sateen Ruutina
153cm, rt
KTK-II, YLA2, SUP-V, SLA-I
eei. VIR MVA Ch Legendan Samooja
sh-o. 158cm KTK-II
eee. VIR MVA Ch Aprikoosin Paaperoinen
sh-t. 157cm, rt KTK-II, KRJ II, SLA-II

i. Ori Tilhimäen roihadus on komearakenteinen herrasmies, jonka elämäntarinaa omistaja kuvailee melkeinpä ruman ankanpoikasen tarinaksi. Ratsuna ori on kuitenkin hieman kovasuinen ja herkkä hermostumaan, mutta parhaimmillaan ori hyppää 90cm ratoja ja taitaa kouluradalla vaativa B:n liikkeet. Orin luottamuksen ansaitseminen saattaa viedä aikaa, mutta kunhan oriin tutustuu ja sen luottamuksen voittaa puolelleen, niin yhteistyökin alkaa sujua. Eritoten ori on näyttänyt taitonsa kouluradoilla ja näyttelyissä, vaikka onkin kisannut myös pienimuotoisella menestyksellä myös valjakkoajossa. Jalostuksessa tämä punarautias orii on jättäny jälkeensä kaksi varsaa Eemilin lisäksi.

ii. Komea, musta suomenhevosorii Harlekiinin Realismi on Tilhimäen tallin oma kasvatti. Ori on menestynyt upean ulkomuotonsa siivin näyttelyissä, mutta taitoja on riittänyt siinä sivussa myös kouluratojen valloittamiseen. "Repe", jona ori paremmin tunnettiin, kilpailikin jopa vaativa A:n tasolla, mikä on suomenhevoselle melko komea saavutus jo itsessääm. Jalostuksessa ori on jättänyt jälkeensä kymmenen komeaa varsaa, joista useimmat ovat menestyneet isänsä tavoin tavalla tai toisella.

ie. Rautias suomenhevonen Meren Kikkastiina on Eemilin suvussa hieman vaatimattomampi nimi. Hauskan nimen lisäksi tamma on kilpaillut muutaman kerran niin koulu- että esteratsastuksen puolella saaden kokoon kolme sijoitusta. Näyttelyissä ura on kuitenkin auennut komeammin ja tamma on palkittu kolmen irtoSERTin jälkeen championiksi. Jälkeensä jättänyt yhden orivarsan, joka tosin on kerännyt menestystä yksinäänkin komeasti emänsä nimelle.

e. Sirorakenteinen Raadelman Elviina on perusilmeltään ehkä hieman juron ja haluttoman näköinen tamma, joka perusluonteeltaan osoittauttuukin hyvin itsepäiseksi ja hieman laiskaksi persoonaksi. Mukavuudenhalua punarautiaalta tammalta ei ainakaan puutu ja hoitaminen saattaa toisinaan olla hyvin työlästäkin. Ratsuna tamma kuitenkin hyvittää huonon luonteensa, sillä halutessaan tamam loistaa kouluratsastuksessa ja valjakossa ja onkin kilaillut komeasti sijoituksia tililleen.

ei. Suomenpienhevosorii Heinämäen Eiskiltä ei ainakaan ulkonäköä puutu! Ori hurmaa komeudellaan, mutta samalla ihastuttavan suloisella olemuksellaan niin kaikki vastaantulijat aina toisista hevosista koiranulkoiluttajiin, että näyttelykehien äkäisimmätkin tuomarit. Jalostuksessa oria on käytetty säästellen, sillä "Eiskillä" on tällä hetkellä vain kolme jälkeläistä, vaikka orin kilpailu-ura onkin ollut loistokas. Yleispainoitteinen orii on kilpaillut komeasti kouluratsastuksessa vaativa B:ssä ja esteradoilla 90cm tasolla, mutta kuten aiemmin jo mainittiin, ei ori näyttelyissäkään ole näppejään jääny nuolemaan.

ee. Palkittu suomenhevostamma Sateen Ruutina on luonteeltaan hyvin tyypillinen tamma. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka "Ruu" on yleensä hyvin kiltti ja rauhallinen neitokainen, voi päivästä riippuen kuitenkin tulossa olla mitä vain, mutta yleensä suuremmilta ongelmilta tämän neidin kanssa vältyttään. Helppo A:n tasoinen ratsu on yhteistyöhaluinen ja rauhallinen ratsastaa, vaikka tarvittaessa itsepäisyyttäkin löytyy. Tamman ura on ollut menestyksellinen, niin näyttelyiden, kuin kouluratsastuskilpailuiden osalta ja näyttelyissä tamma on saanut useammankin sertin kotiin vietäväksi.

Jälkeläisinfo


s. 11.10.2010 - t. Suvannon Helmi - e. Haavelaakson Usvapilvi - om. Seppo
s. 22.12.2010 - o. Suvannon Eripura - e. Heinämäen Aurora - om. Laura M.
s. 13.01.2011 - o. Suvannon Pehtoori - e. Heinämäen Aurora - om. Kaaja
s. 01.02.2011 - o. Suvannon Poikkeussääntö - e. Missun Humuliina - om. Tramonto
s. 01.02.2011 - o. Leijonamieli SOI - e. Missun Humuliina - om. Derbyn Suomalaiset

Kilpailukalenteri

22 ERJ-sijoitusta
44 KRJ-sijoitusta

25.09.2010 - ERJ - 80cm - 1/40
03.10.2010 - ERJ - 100cm - 3/40
18.10.2010 - ERJ - 100cm - 3/50
09.10.2010 - ERJ - 100cm - 5/30
10.10.2010 - ERJ - 100cm - 1/30
20.10.2010 - ERJ-cup - 80cm - 9/153
21.10.2010 - ERJ - 80cm - 2/50
23.10.2010 - ERJ - 80cm - 4/60
25.10.2010 - ERJ - 100cm - 4/50
28.10.2010 - ERJ - 100cm - 3/50
05.11.2010 - ERJ - 90cm - 5/50
12.11.2010 - ERJ - 100cm - 6/70
13.11.2010 - ERJ - 100cm - 4/70
17.11.2010 - ERJ - 100cm - 2/40
21.11.2010 - ERJ - 100cm - 2/50
22.11.2010 - ERJ - 100cm - 2/50
05.12.2010 - ERJ - 100cm - 5/60
06.12.2010 - ERJ - 100cm - 6/60
26.01.2011 - ERJ - 100cm - 4/50
27.01.2011 - ERJ - 100cm - 5/50
04.06.2011 - ERJ - 100cm - 6/50
05.06.2011 - ERJ - 90cm - 5/50
28.09.2010 - KRJ - Helppo A - 7/50
02.10.2010 - KRJ - Vaativa B - 3/30
05.10.2010 - KRJ - Vaativa B - 3/40
05.10.2010 - KRJ - Vaativa B - 2/40
06.10.2010 - KRJ - Vaativa B - 6/40
06.10.2010 - KRJ - Vaativa B - 4/40
07.10.2010 - KRJ - Vaativa B - 6/50
12.10.2010 - KRJ - Vaativa B - 1/50
13.10.2010 - KRJ - Vaativa B - 7/50
13.10.2010 - KRJ - Vaativa B - 7/50
14.10.2010 - KRJ - Vaativa B - 5/50
09.11.2010 - KRJ - Vaativa B - 5/50
09.11.2010 - KRJ - Vaativa B - 7/50
11.11.2010 - KRJ - Vaativa B - 5/30
11.11.2010 - KRJ - Vaativa B - 5/30
11.11.2010 - KRJ - Vaativa B - 1/40
12.11.2010 - KRJ - Vaativa B - 2/60
13.11.2010 - KRJ - Vaativa B - 4/60
22.01.2011 - KRJ - Vaativa B - 6/50
02.01.2011 - KRJ - Helppo A - 3/60
06.01.2011 - KRJ - Helppo A - 3/60
26.02.2011 - KRJ - Vaativa B - 2/30
27.02.2011 - KRJ - Vaativa B - 5/30
02.03.2011 - KRJ - Vaativa B - 2/30
04.03.2011 - KRJ - Vaativa B - 3/80
13.03.2011 - KRJ - Vaativa B - 5/50
13.03.2011 - KRJ - Vaativa B - 5/50
14.03.2011 - KRJ - Vaativa B - 7/50
14.03.2011 - KRJ - Vaativa B - 5/50
06.04.2011 - KRJ - Vaativa B - 3/50
06.04.2011 - KRJ - Vaativa B - 3/50
09.04.2011 - KRJ - Vaativa B - 2/50
03.05.2011 - KRJ - Vaativa B - 5/30
03.05.2011 - KRJ - Vaativa B - 4/30
05.05.2011 - KRJ - Vaativa B - 3/30
05.05.2011 - KRJ - Vaativa B - 1/30
06.05.2011 - KRJ - Vaativa B - 5/30
05.06.2011 - KRJ - Vaativa B - 2/50
06.06.2011 - KRJ - Vaativa B - 1/50
09.06.2011 - KRJ - Vaativa B - 1/50
10.06.2011 - KRJ - Vaativa B - 4/40
10.06.2011 - KRJ - Vaativa B - 2/50
11.06.2011 - KRJ - Vaativa B - 1/50
11.06.2011 - KRJ - Vaativa B - 2/50

17.05.2010 - NJ - Kutsu - LKV2, irtoSERT, JS - tuom. Alina J.
27.05.2010 - NJ - Kutsu - LKV1, irtoSERT, JS - tuom. Alina J.
15.06.2010 - NJ - Kutsu - BIS2, LKV1, irtoSERT, JS - tuom. Alina J.
11.11.2010 - NJ - Kutsu - BIS2, LKV1, MVA-SERT, JS - tuom. Anette N.
17.12.2010 - NJ - Kutsu - irtoSERT, LKV2, JS - tuom. Siiri K.
17.12.2010 - NJ - Kutsu - irtoSERT, LKV2, JS - tuom. Anette N.
27.12.2010 - NJ - Kutsu - LKV1, irtoSERT, JS - tuom. Hanna M-T.
11.02.2011 - NJ - Kutsu - BIS2, LKV1, MVA-SERT, JS - tuom. Alina J.

Päiväkirja

Kouluvalmennus 12.03.2011, valmentaja Ram.
Saavuin maneesiin hyvissä ajoin ja löysinkin teidät jo sieltä. Olit hyvää vauhtia lämmittelemässä Eemiliä. Meno näytti hieman kankealta ja ori ei vastannut kunnolla apuihisi. Pyysin teidät hetimmiten keskiympyrälle ravissa ja sinut tekemään selviä asetuksia ympyrän sisäpuolelle. Pyysin tekemään myös pieniä puolipidätteitä, jotta Eemil olisi kuuliaisempi ja rehellisemmin peräänannossa. Eemil näytti kokonaisuudessaan nauttivan työnteosta ja mitä enemmän se liikkui, sitä paremmalta se näytti. Kun aloimme päästä alkukankeudesta eroon, pyysin teidät hetkeksi käyntiin lyhyillä ohjilla. Käynnissä saitte tehdä pieniä muutoksia askeleen sisällä. Eemilille käynnissä työskentely näytti luontelvalta ja ori liikkuikin hyvin selkää käyttäen pyöreänä. Sama toistui ravissa. Ensin pyysin ihan ravi-käynti-ravi siirtymisiä ihan muutamalla askeleella käyntiä. Tämä nopeuttaisi orin reaktionopeutta ratsastajan apuihin. Eemil ei olisi alkuun jaksanut ja syöksähtelikin muutaman kerran käynnistä laukalle. Lopulta siirtymiset sujuivat ja päädyimme työstekentelemään ravin sisällä. Lisätty ravi oli alkuun vähän hatara, mutta parani pian ja alkoi näyttämään todella hyvältä. Pyysin sinua säilyttämään tasaisemman ohjastuen lisäyksenkin aikana. Koottu ravi tuotti alkuun paljon hankaluuksia. Ori meinasi kadota altasi heti kun et ollut tarkkana. Pyysin istumaan satulan takakaarta kohden ja todella syvälle satulaan, sekä tekemään ahkerasti puolipidätteitä. Kerran jouduit ottamaan ihan seis, että Eemil todella ymmärsi ottaa pidätteen tosissaan. Tämän jälkeen poika olikin kuuliaisempi ja toimi paremmin kootussa ravissa. Pidimme tauon, jonka jälkeen pyysin teidät laukkaamaan ympyrälle. Saitte tehdä haluamassasi kohtaa laukasta pysähdyksiä ja siirtoja takaisin laukkaan. Alkuun Eemil ei taaskaan ollut kuulolla. Siirtymisessä tuli ensin useampi ravi ja sitten käyntiaskel. Laukannosto pysähdyksestä sujui kuitenkin todella hyvin ja kauniisti. Laukassa pyysin sinua ensin saamaan ori todella hyvin avuille, tekemään selviä puolipidätteitä ja asetuksia. Kun Eemil laukkasi tasaista pyöreää laukkaa, pyysin sinua kokoamaan sitä aina vain pienempään pakettiin siirtämättä oria kuitenkaan raviin. Kun laukka oli todella hallinnassa istuit syvälle satulaan, pidit pohkeet kiinni ja teit selvät avut. Ori tuli vielä hieman töksähtäen parin käyntiasteleen kautta pysähdykseen, mikä kuitenkin riitti meille. Kiitin ja jäit jäähdyttelemään oria vielä hetkeksi aikaa.

11. maaliskuuta 2011
Vaikka lämpimämpiäkin päiviä ollaan nähty, päätimme tänään lähteä Eemilin kanssa luontoa uhmaamaan ja satuloin orin maastoretkeä varten. Lunta oli metsäpolulla 15cm ja tuuli oli kylmä ja jäätävä, mutta se ei matkantekoamme haitannut. Kun puolivälistä matkaa pääsimme metsän siimekseen polulle ei tuulikaan enää haitannut. Pienestä koostaan huolimatta Eemil on todella terhakak ja energinen ratsu maastoon, joka tarpoisi varmasti syvemmässäkin lumessa ilman ongelmia. Suuremman laukkaamisen jätimme toiseen kertaan orin kanssa, sillä tänänä oli tuulta vastassa ilman vauhtiakin aivan tarpeeksi.

10. maaliskuuta 2011
Eemilin kanssa ollaan jo kovaa vauhtia pääsemässä jalostusorin tavoitteisiin, mitkä meillä tosiaan oli haaveissa orille hankkia ennen siitosuran alkua. Nyt tosin näyttää siltä, ettei Eemil enää kovinkaan montaa jälkeläistä tule saamaan, kun löytyyhän siltä jo neljä varsaa ennestään. Kaikki vielä Suvannon kasvatusnimellä, pitää miettiä tarjoaisiko Eemiliä ulkopuolisillekkin tammoille, mutta en usko siihen tarvetta olevan. Se toisaalta avartaisi hieman sukua, ettei aivan niinkään pieni siittola kuin meillä kovinkaan kauaa pärjää ilman ulkopuolisia hevosia. No, Eemilin kanssa jalostusasiaa vielä mietitään, mutta hienosti ori on jo muotovalioksikin palkittu. Enää vain suomenhevosten laatuarvostelu ja ehkä YLA, niin olen oriin todella tyytyväinen!

05. maaliskuuta 2011
Pakko sanoa, että olen aika ylpeä Eemilistä, kun ori vihdoin ja viimein palkittiin virtuaalinen muotovalio-arvonimellä. Olihan sitä jo odotettu ja sertejä joutuikin kovin kauan keräämään, kun ei Eemil aina niin ryhdikkäimillään näyttelyissä esiinny. Muutenkin Eemilin kanssa menee vallan hienosti, suomenhevosten laatuarvosteluunkin olisi tarkoitus tässä mennä, kahdestaan ei orin kanssa tietenkään lähdetä, vaan nykyään kun saa tuoda kaksikin hevosta samaltatallilta. Mitä luultavimmin mukaan lähteekin Lakean Hapro, kun sillä alkaa jo tuo kisaura näyttää melkolailla valmiilta, vaikka yleislaatuarvosteluunhan joudumme vielä muutaman sijoituksen kumpainenkin kanssa keräämään.

Kouluvalmennus 23.02.2011, valmentaja Seppo
Kouluvalmennus Eemilille alkoi hyvissä merkeissä. Vaikka orin tunsinkin hieman kovapäisenä, niin ratsuna ori on ehdottomasti tallin parhaimmistoa, vaikkei taidoiltaan aivan kärkipäähän ylläkkään. Eemil kuitenkin myötäsi hyvissä merkeissä ja muutenkin taipui nätisti ympyrälle. Avuille ori näytti olevan herkkä ja muutenkaan ori ei ratsastajaa vasten kapinoinut. Väistöt sujuivat orilta kuin vanhalta tekijältä eikä vasenkaan puoli enää ongelmia tuottanut, toisin kuin joskus nuorempana. Taivutteluja teimme harvinaisen paljon orin kanssa ja kokeilimme hieman orin kuuliaisuutta askellalinvaihdoksien, käänösten ja pysähdysten kanssa ja Eemil osoitti todellakin taitonsa kouluhevosena. Orin esitys oli tänään todella hienoa eikä ratsastjankaan toimissa suuremmin moittimista ollut. Hieman ehkä käsien kanssa vieläkin joutuu miettimään oikeaa paikkaa, mutta muuten istunnassa tai muussa ei ongelmaa ollut.

22. helmikuuta 2011
Vaikka vain pari päivää sitten pidimme aivan samanlaisen valmennuksen, päätimme tänään uudestaan kokeilla. Tällä kertaa oli kuitenkin vuorossa Eemilin ja Hapron kanssa estevalmennus, minä ratsastin Eemilillä ja Seppo Haprolla. Miia oli mukana esteiden korjaajana ja hieman vahtimassa meitä. Aloitimme 90cm esteillä heti alkulämmittelyiden jälkeen. Hapro hyppäsi tyylillä, vaikak vauhti olikin poissa kokonaan. Eemil kuitenkin jo hieman oli kuumunut ja katseli Haproa taas ja jouduinkin oria koko ajan muistuttamaan, että nyt olisi esteiden vuoro. Haproa se ehtii katsella tarhassakin. Metrin esteillä Eemil pudotti muutaman esteen, mutta uusintakierroksella oli virheetöntä. Hapro veti virheetömästi koko radan. Eemilin huomio oli hieman toisaalla koko ajan, mutta kuitenkin ori ratsastajaa kuunteli, vaikkakin Hapro oli täydellisesti mukana ratsastjansa alla. Hyväähän tälläiset vain ovat, oppii Eemilnkin hieman maailman menoa, sillä vaikak ori mukavasti jo menestynyt on, niin on sei ältään vielä melko nuori, vaikkei mikään varsa olekkaan.

20. helmikuuta 2011
Kun Hapro on hyväkäytöksinen ori Suvannossa ja ulkona oli liika pakkasta maastoreissulle, mutta hevonen kuitenkin pitäisi liikuttaa. No, tähän auttaa tietenkin maneesimme ja sinne lähdimmekin koulua vääntämään. Yksin emme suinkaan lähteneet vaan mukaan tuli Eemil Sepon kanssa. Seppo on jo kauan oria ihastellut ja tänään sitä pääsi ensimmäisen kerran ratsastamaan, vaikak ori meillä vuoden päivät jo ollut. Ratsastimme pitkillä välimatkoilla, suurin osa ajasta meni niin, että minä ja Hapro ratsastimme maneesin oikeassa reunassa ja Seppo Eemilin kanssa vasemmalla. Molemmat orit ovat hyvätapaisia, mutta Eemil hieman juntimpi ja muutaman kerran sillä ajatus katkesikin, kun se Haproa ihmettelemään jäi. Vauhtia kuitenkin löytyi kumpainestakin ja johtuen varmaan siitä, että oli oreilla näyttämisen halut toisilleen mielessä. Ilman vahinkoja kuitenkin selvittiin, vaikka Eemil lopuksi hieman Hapron perään hirnuikin, kun jäimme orin kanssa hieman maneesiin vielä verryttelemää.

04. helmikuuta 2011
Eemil on heti meille tullessaan nuorena puolivuotiaana orin riekaleena ollut yksi suosikeistani tallissa. Luonteeltaan ori on sellainen kuin suomenhevosen olettaakin olevan ja taidoiltaankin ihan kohtuullinen. Menestyksekäs ja ennen kaikkea komea ja hyvännäköinen. Orilla onkin tuota näyttelymenestystä tullut, mutta siitäkään huolimatta ori ei ole komein hevosemme, mutta ehdottomasti yksi rakkaimmista hevosistani joita ikinä olen tavannut. Tästä tuleekin hieno jalostusori, ja varmasti otan ainakin kaksi jälkeläistä tästä omaan talliin seisomaan ja aksvamaan, sillä pitäähän hienojen linjojen jatkua.

Estevalmennus 27.01.2011, valmentaja Seppo
Tänään olikin pitkästä aikaa vuorossa Eemilin valmennus. Taidoiltaan orihan on melko osaava jo ja pienen tauon ei suuremmin luulisi orin taitoja heikentävän. Ori ravasi oikein haluukkaasi ja innokkaan näköisenä alkuverryttelyissä ja katselikin hieman sivusilmällä esteitä, jotka olin koonnut maneesin keskelle. Alkuverryttelyinä toimineet esteet eivät oria hetkauttaneet ja ori hyppäsi kolmen esteen sarjan 100cm korkeudella vallan vaikeuksissa kolmella askeleella. Lyhensin välimatkan kahteen, nyt ori jo hieman epäröi, mutta virheittä mentiin. Kun askelväli lyheni askeleeaseen tuli kaksi viimeisintä puomia alas, mutta kaksi kertaa yritettyä ori pääsi molemmat virheittä. Opittua tietenkin pitää käytännössäkin koettaa, joten ori pääsi hyppäämään pienen kahdeksan 12 esteen radan läpi. Korkeudeltaan esteet olivat vain 90cm ja Eemil pudottikin vain yhden puomin hypättyään liian myöhään. Uudemmalla yrityksellä ja metrin etseillä Petri sai orin kunnolla hyppäämään sen viimeksi pudotetun esteen ja nythän virheittä yli päästiinkin. Loppuun ori sai vielä muutaman yksittäisen 80cm esteen mielenvirkistykseksi hypätä ja nehän ori hyppäsikin tyylikkäästi.

07. tammikuuta 2011
Eemilin kanssa ei kummempia olla tehty, mutta ylpeänä pakko sanoa että yksi lempihevosistani tämä on Suvannossa. Onhan meidän talli melkoinen rupula ja hevosetkin melkoisia makkaroita, mutta muutama helmikin joukosta löytyy. Eemilkin luonteensa ja sukunsa takia lemihevoseni on, vaikkei tietenkään hyvästä ulkonäöstä haittaakaan ole. Näyttelyissä varsinkaan, ja ori onkin yhtä BIS-sijaa vailla virtuaalinen muotovalio, oi että se olisi nannaa! Eiköhän sekin joskus toteudu, nyt ainakin ahkerasti orin kanssa ollaan näyttelyissä koluttu, vaikkakin muutamat näyttelyt ikävästi olemme skipanneetkin. Pitää skarpata tässä näyttelykalenterin tarkastamisessa.

Estevalmennus 05.01.2011, valmentaja Seppo
Pakko sanoa, että tässä on harvinaisen hyvä ratsukko - Petri ja Eemil. Ratsukko ei kertaakan ole yksityisvalmennuksissa olleet ja silti ori on jo kilpailuissa menestynyt komeasti. Valmennus alkoi hienosti ja Petri lämmitteli oria jo oma-aloitteisesti, kun itse kokosin pientä rataa. halusin vain nähdä ratsukon itse työssä ja löytää korjattavaa. Verryttelyiden jälkeen Eemil laukkasi hallitusti ja hyvässä laukassa ensimmäiselle 80cm esteelle. Suora rata ei ongelmai varmaan tuottaisi, joten välimatka seuraavalle esteelle ei ollut pitkä. Kolme seuraavaakin metrin estettä ori hyppäsi ongelmitta. Ainut mihin kiinnitinm uutaman kerran huomiota oli kädet, ratsastaja nkädet. Niiden paikasta muutamaan kertaan muistutin, mutta muuten ratsukon suoritus oli ensiluokkainen, vaikkeikaan kovin vauhdikas. Vauhdin orilla kuitenkin korvaa tyylikäs ja ilmava hyppy, vaikkei kuitenkaan liian ilmava. Korotin kaikki muut esteet metriin paitsi ensimmäisen ja viimeisen 50cm. Toiselle esteelle kavio kolahti puomiin, mutta muuten suoritus oli puhdas. Ratsukon kanssa pitäisi joku toinen kerta kunnolla vatvoa orin liikehdintää esteradalla, mutta viimeisen virheettömän radan jälkeen päästin ratsukon loppuverryttelemään, vaikka helpollahan he pääsivät.

28. joulukuuta 2010
Laiskana ihmisenä hevosten valmentaminen jää aina hieman vähemmälle lomien aikaan, vaikka silloin juuri pitäisi aikaa löytyä, toisin kuin kiireisinä työviikkoina. Maastossa kuitenkin viihdyn ja siellä paljon mielummin hevosten kanssa pyörin kuin kentällä. Maastoa täällä riittää ja mäkiä myös, joten aivan helpolla ei maastoratsutkaan pääse. Eemil oli selvästi innoissaan että lenkille pääsi. SIllä oli energiaakin kamalasti ja kolme laukkapätkää otimme, vaikkemme pitkiä sellaisia. Kotiinpäin tultiinkin hyvässä ravissa ja hieman hikeä orikin oli pintaan kerännyt, muttei sen kummemmin ollut rasittunut.

22. lokakuuta 2010
Kuten muidenkin hevosten kanssa, niin jouduimme myös Eemilin kanssa pettymään saamattomuuteemme. Ajattelimme, että nyt loman tultua saisimme itsemme liikkeelle ja oikein kunnolla treenaamaan hevosia, mutta toisin kävi! Kolme kertaa Toteemilla kävimme maastossa, mutta siihen se jäikin. Onneksi ori on niin hyväkuntoinen ja koulutukseltaan korkea, joten sen kanssa ei kuitenkaan samanlaisia ongelmia tule. Muutenhan Eemilin kanssa menee todella hyvin ja orista on tullut lempihevoseni Suvannossa, onhan se komeaa katseltavaa, hienon suvun omaava ja ennen kaikkea hyväluontoinen menestyjä. Tästä tulee kyllä komea siitosori!

15. lokakuuta 2010
Tänään alkoi loma, syysloma. Vain viikonhan se kestää, mutta eipähän tarvitse miettiä mitään muuta kuin hevosia ja hevosia. Harmi vain, että juuri nyt on nuo jaokset taas hieman jökissä, niin ei kilpailemaankaan pääse. Onneksi sentään valmentautua voidaan, muutanhan loma menisi vain laiskotellen. Ja muutenkin on noita muutama uusi varsa opetettavana, mutta eiköhän me Eemilinkin kanssa jotain ehditä tehdä tämän viikon aikana. Jos ei muuta, niin ehkä muutaman kerran ratsastelemassa.

Ryhmävalmennus 10.10.2010, valmentaja Seppo
Tänään pidimme ryhmävalmennuksen Suvannossa, esteillä tällä kertaa. Mukana oli Petrin ystävät ratsuttamassa kahta hevosta ja Miia ja petri kahta muuta. Mukaan olimme ottaneet Eemilin, koska nuoren hevosen on hyvä oppia ryhmässäkin toimimaan. Lisäksi mukana oli Eki, Liina ja Milja. En ollut varma miten valmennus sujuisi kun mukana oli nuoria hevosia, mutta onneksi tilavassa maneesissa pystyimme helposti pitämään pitkät välimatkat muihin hevosiin. Lämmittelyt sujuivat hienosti ja Eemil hyppäsi ensimmäisenä. Kaksi estettä, välissä tiukka mutka ja korkeutta 50cm. Eemililtähän tämä sujui, pieni kompurointi vain esteiden välissä. Uudestaan voltin kautta ja tällä kertaa jo sujuikin, vaikka erisuunnasta tultiinkin. Lopussa olimme korottaneet esteen jo 90cm, Eemilin hyppäsi tyylikkäästi jo ja lopuksi vielä kolmen esteen suora rata, korkeutta 80cm. Tämän jälkeen Eemil pääsi loppuverryttelemään.

07. syyskuuta 2010
Nyt on ollut hieman hiljaisempaa muutamaan päivään täällä Suvannossa, vaikka uusia hevosia onkin ostettu pari kappaletta. Syksy tekee tuloaan ja kilpailukausikin täytyisi saada käyntiin nuorilla hevosilla, mutta hitaastö tuntuu alkavan. Joulun alle on sitten suunniteltu laatuarvosteluissa käyntiä, joten onhan tässs vielä pari kuukautta aikaa treenata. Eemilkin on muutamiin kisoihin ilmoitettu, nyt vain jäädään sitä päivää odottelemaan ja yritetään hieman yrittää treenata, niin saadaan niitä sijoituksiakin. Varsin toiveikkain mielin kuitenkin olemme, sillä kotiradalla ori on mennyt vallan mallikkaasti ja onha nse kesän aikana roimasti viksuuntunut, ettei enää jok'ikiselle vastaantulijalle huutele.

15. kesäkuuta 2010
Eemilillä alkoi kunnon kesälomapäivät, sillä oripoika matkasi tallin Hamletin kanssa Apinavaaraan orilaitumelle. Kuukauden pojat siellä saavat temmeltää, minkä jälkeen herrat haetaan kotiin ja aloitellaan ratsukoulutus. Eemilillä on muuten mennyt todella hyvin ja se onkin nuorestaiästään varmaan tallin menestynein suomenhevonen. Tämän orin kanssa päästään vielä pitkälle, kunhan saadaan ratsukoulutus päättymään ja jos vain terveenä poika pysyy. Varmasti tästä orista vielä kuullaan radoilla! Ja miksi tämä näyttelyissäkään palkinnotta jäisi, onhan sen isäkin oikein muotovalio.

15. toukokuuta 2010
Keäksi oltiin etsitty jo kauan Hamletille orilaidunta ja vihdoin etsintä tuotti tulosta. Hamlet lähtee nuoremman Eemilin kanssa varsapäiviä viettelemään Apinavaaran orilaitumelle. Kavereista ei ainakaan tule pulaa siellä, ja Suvannossa yritämme saada omat tammamme ja ruunamme mahtumaan laitumille. Vahingoilta välttyäksemme Apinavaarasta laitumia löytyy kaksi, toinen vanhemmille ja toinen nuoremmille, Eemil tietenkin menee nuorempien herrasjoukkoon.

11. toukokuuta 2010
Kuten muidenkin tallin nuorten varsojen kanssa, olemme päässeet jo pitkälle Eemilin opetuksessa. Päitsen ja suitsetori antaa laittaa päähänsä jo ongelmitta, mutta Eemilin ollessa hieman junttura varsa, olemem edenneet hitaasti. Toisinaan ori opettaminen käy jo työstä, toivottavasti se on myös sen arvoista. Mikäs kiire meillä tässä, kun kisaamaankan emme vielä pitkään aikaan pääse, joten annetaan Eemilin vain kasvaa ja nauttia varsan elämää kun vielä se on mahdollista. Ehtii sitä kouluratoja ja aitoja hypellä hieman vanhempanakin, antaa lapsen leikkiä.

05. toukokuuta 2010
Eemil muutti tänään Suvantoon, eikä yksivuotias oripoika astunut ulos trailerista vastaan hankaamatta. Ainakin luonnetta tältä orilta löytyy. Muutama ori huomasi uuden tulokkaan ja siitähän Eemil vasta innostui niin, että hypähti pystyynkin muutaman kerran. Kunnon komennus kuitenkin riitti ja riimunarun nykäisy, niin ori laskeutui takaisin maan pinnalle. Talliin meneminenkin oli hieman hankalaa, eikö Eemil ollut aivan mielissään jäädessään yksin karsinaan. Lopulta veimmekin orin ulos tyhjään tarhaan tutustumaan uuten kotitalliinsa, ja sinnehän Eemil mielellään jäikin kun oli kavereita viereisissä tarhoissa. Kuka nyt haluaisi yksin talliin jäädä?

Tekstit © Petri - Kuvat © Ram., kiitos! - Ulkoasu © Laura N. - Taustakuva © The Inspiration Gallery